Harlan Coben - Lupaa ja vaikene

Cobenin uusin kirja,trilleriksi luonnehdittu, luettu päivässä.  Nopealukuinen, mielenkiintoisesti selkokielellä kirjoitettua intohimomysteeriä Lanfordin yliopiston valtio-opin professorin Jake Fisherin näkökulmasta.

Teos oli mielestäni hieman teennäinen, mutta kuitenkin tavallaan tenhoava, loppuratkaisua odotin mielenkiinnolla. Professorimme on kadottanut maailman ihanimman naisen, Natalien, kuusi vuotta aiemmin salaperäisiksi osoittautuneissa olosuhteissa. Kirja kuvaa Jaken pyrkimyksiä selvittää arvoitus ja samalla pysyä hengissä niiltä tahoilta, jotka pyrkivät estämään tuota selvittelyä tai myös selvittämään Natalien arvoitusta.

Teennäisyys kirjassa liittyy juonen tai sankarimme epäuskottavuuksiin ja piilotettuun kaksinaismoralismiin, esim. s. 141 valtio-opin professori taistelee palkkamurhaajan kanssa ja kuvaa itseään seuraavasti "Minä olin taitava ja kokenut tappelija." Mikään kirjassa esitetty ei tätä aiemmin eikä tämän jälkeen kuvaa sitä, kuinka valtio-opin professori voisi olla kokenut tappelija siinä määrin, että pistää sujuvasti hanttiin mafian palkkamurhaajalle. No, ehkä akateeminen maailma Yhdysvalloissa antaa professoreille paremmat valmiudet kaikin puolin.

Eurooppalaisia kommentoidaan lakonisesti tyyliin:
"Hänen hajusteensa tuoksui joukolta eurooppalaisia liikemiehiä ahtautuneena aamuhissiin."

Kirjassa oli muutama kommentti myös Facebookista,s. 272:
"On paljon ihmisiä, joilla ei ole Facebook-profiilia. Minulla on profiili, mutten juuri käyttänyt sitä. profiilikuvani oli vanha kuva yliopistoni vuosikirjasta. Hyväksyin uusia kavereita ehkä kerran viikossa. Minulla oli niitä vain viitisenkymmentä."
Tästä voimmme siis päätellä, että tili Jaken tili oli ollut käytössä vähän vajaan vuoden.
ja s.275:
"Facebook oli entisten rakastavaisten todellinen piinapenkki, sillä se piti heidät lähettyvillä. Entisiä ei voinut enää paeta. Heidän elämänsä olivat koko ajan näkyvissä."

Toivosta, s. 324:
"Se on maailman julmin asia. Kuolema on helpompi. Kuoleman myötä kipu laantuu, mutta toivo nostaa ylös vain tiputtaakseen takaisin maanpinnalle. Toivo ottaa ihmisen sydämen käsiensä suojaan ja murskaa sen sitten nyrkkiinsä. Kerta toisensa jälkeen. Se ei lopu koskaan. Sellaista on toivo."

Kirja ei ole minun suosikkejani, kuitenkin perinteisellä bestseller-reseptillä tuotettua kohtuullista
ajanvietettä.

Orhan Pamuk - Istanbul

Orhan Pamukin elämänkerrallinen kertomus Istanbulista. Teos kertoo Pamukin nuoruudesta yliopisto-opintoihin saakka ja luo taustaa kirjailijan urapäätökselle.

Varsinaisessä pääosassa on kuitenkin Istanbul itse. Pamuk kertoo laveasti länsimaisten ja turkkilaisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden Istanbul-kuvauksista 1800-luvun lopulta aina 1970-luvun puolelle.
Lisäksi hän kertoo omista retkistään Istanbulin eri puolilla aivan lapsesta aikuisuuden kynnykselle; eri kaupunginosien erityispiirteet ja laitakaupungin köyhälistökorttelit tulevat lukijalle tutuksi.

Pääteemana on Istanbulin surumielisyys- menneen osmaniajan ajan loisto ja erikoisuudet kohtaavat uuden ajan eristäytyneisyyden ja harmauden. Pamukin mielestä kaupungissa on jonkinlaista toivottomuuden tuntua jopa siinä määrin, että se kuulostaa näin suomalaisesta oudon tutulta.

Olen itse viettänyt viikon Istanbulissa, joten kirjan kaupunkikuvauksiin tuli sitä kautta lisää mielenkiintoa. Kaiken kaikkiaan täytyy kuitenkin myöntää, että paikka paikoin kirjaan oli vaikea keskittyä, etenkin alkuvaiheessa: 150 sivun jälkeen Orhan pääsi vasta alakouluun. Itselläni tuon aikakauden muistettavat tapahtumat mahtuisivat luultavasti yhdelle A-neloselle - no, minä en olekaan kirjailija. Loppua kohti mielestäni kirjaan tuli kuitenkin lisää kiinnostavuutta, kun alun luentomainen ote vaihtui enemmän kirjailijan omiin tuntemuksiin ja elämänkuvaukseen.

Lumentulosta Istanbulissa s. 63 (hämmästyttävästi aivan sama ilmiö kuin Suomessa):
"Vaikka lunta satoi joka talvi ainakin muutamana päivänä ja kaupunki peittyi viikoksi tai pariksi lumen alle, se yllätti istanbulilaiset aina ikään kuin ensimmäistä kertaa; se tukki tiet, leipomoiden eteen muodostui heti samanlainen jono kuin sodan tai katastrofien aikana, ja mikä tärkeintä, sen synnyttämä yhteishenki kokosi kaupungin kaikki asukkaat saman aiheen eli lumen ympärille."

Istanbulin surusta s.130 - 137 (yksi hieno lause kestää seitsemän sivua, tässä vain alkuosa siitä ja pari edeltävää lausetta):
"Mutta minä en pyri kertomaan Istanbulin melankoliasta vaan sitä muistuttavasta surusta, tunteesta jonka kaupunki on ylpeänä sisäistänyt ja joka yhdistää sen kaikkia asukkaita. Silloin on osattava nähdä paikat ja hetket, joissa suru ja sitä henkivät kolkat yhdistyvät. Minä puhun varhain pimenevistä illoista ja isistä, jotka palaavat laitakorttelien katulamppujen alla kassi kädessään kotiin. Puhun värjöttelevistä katukauppiaista, jotka tuon tuosta iskevän talouskriisin jälkeen odottavat aamusta iltaan asiakkaita liikkeessään, partureista, jotka valittavat kansan käyvän kriisin jälkeen entistä harvemmin siistimäsäs partansa, merimiehistä, jotka laituriin sidottuja vanhoja Bosborin laivoja pestessään vilkuilevat ämpäri kädessä syrjäsilmin kaukana häämöttävää mustavalkoista televisiota ja nukahtavat pian laivaan,..."

Koulunkäynnin ilot ja surut s.165:
"Ensimmäinen asia minkä koulussa opin oli, että jotkut ovat tyhmiä, toinen taas, että jotkut ovat vieläkin tyhmempiä."

Lännen katseen alla, s. 321:
"Me kaikki kannamme sekä yksilöinä että yhteisönä ainakin jossain määrin huolta siitä, mitä vieraat ja muukalaiset meistä ajattelevat. Jos tämä huoli tuottaa tuskaa, hämärtää suhteemme todellisuuteen tai nousee todellisuuttakin tärkeämmäksi, siitä tulee meille ongelma."

Tulevaisuutta miettien, s. 462-463:
"Nämä korttelit, joissa kävin ensi kertaa vain päästäkseni pakoon kouluja ja luentoja, ja kuten vähitellen tajusin, välttääkseni kaikkien muiden havitteleman toimistotyön pöydän ääressä, piirtyivät lähtemättömästi mieleeni pahuuden, vihan ja surun värisävyin."

Kirjan viimeinen lause, s. 493:"'Ei minusta taiteilijaa tule', minä sanoin, 'minusta tulee kirjailija.'"

Tammelan rouheata

Lauantai-ilta ravintola Roastissa Tammelassa. Paikka on aika uusi, rennon oloinen, kivan väljästi kalustettu.

Ravintola ei ole kovin iso, mutta oli lähes täynnä illalla puoli seitsemän aikoihin. Pöytävaraus taannee sisäänpääsyn viikonloppuiltana.

Juomaksi Seth Lager Suomenlinnan panimosta, mukavan ja vähän voimakkaamman makuinen kuin perinteiset merkit.

Ruuaksi metsästäjänleike 30 euroa, herkullista. Jälkiruuaksi vielä suklaakakkua ja vaniljäätelöä. Jälkiruoka olisi ollut parempi, jos suklaakakku olisi ollut lämmintä.
Pidin.

Berliini - lähtö

Lähtöaamu. Aamupala ja kymmeneltä Tegelin lentoasemalle taksilla, matka sujui taas aina vauhdikkaasti noin parissakymmenessä minuutissa. Hinta sama kuin tullessa eli 21 euroa.

Lähtö D-terminaalista, joka oli erillinen rakennus, kuitenkin aivan lyhyen kävelymatkan päässä.

Lyhyt visiitti Berliiniin oli ohi, vaikutelma positiivinen, aika perusvirallista porukkaa suuri osa asiakaspalveluhenkilöstöstä kuitenkin oli - superpoikkeuksena hotellimme respa, joka oli erittäin ystävällinen ja iloinen persoona.

Kaupungissa on historiansa takia myös kolme eri keskustaa, joiden välissä on edelleen vähän hiljaisempaa.

 

Hotellin edustalla oli aika rauhallista.

Näkymä hotellin ikkunasta oli mukavan rauhallinen.

Berliini - päivä 2

Toinen aamu, ilma edelleen mitä mainioin. Päivälippu joukkoliikennelippu hankintaan - sen sai näppärästi hotellin tiskiltä hintaan 6,70 euroa.

Matka Alexanderplatzille metrolla: Guntzelstrasselta Zoohon ja sieltä vaihto Pankowiin kesti vaihtoineen vajaa puoli tuntia. Matkalla lipuntarkastajat käräyttivät meitä vastapäätä olleen perheen - vanhemmat ja kolme teini-ikäistä lasta. Nuorten kasvojen ilmeestä voisi päätellä, että ei ollut heidän ideansa matkustaa ilman lippua.

No comments

Museosaari oikealle

Museosaari vasemmalle

Nikolain kortteli

Alexanderplatzin ympäristöstä näki selvästi, että ympäristö oli erilainen kuin länsipuolella: leveitä katuja, laatikkorakennuksia, politbyroon arkkitehtiosaston virka-aikana piirretty. Kävellen Alexanderplatzilta FriedrichStrasselle samalla Berliinin puolimaratonin tuhansia juoksijoita ihmetellen. Piipahdus metrolla Chekpoint Charlien kohdalle ja sieltä eteenpäin - metrolla taas - FriedrichStrassen päärautatieasemalle, josta etsimme kirpputoria - piti olla osoitteessa FriedrichStrasse 90. Ei sitä kuitenkaan löytynyt, voi johtua siitä, että katunumerointisysteemi poikkeaa täysin suomalaisesta. Ainakin GuntzelStrassella näytti siltä, että numerot alkavat kadun alkupäästä ykkösestä ja loppupäässä jatketaan toista puolta alkuun. Kadun lopussa on siis toisella puolella 1 ja toisella puolella esim 152.

Itäisellä puolella rakennetaan kovasti

Epäselväksi jäi, mikä oli tämän pinkin putkiston salaisuus

Berliinin puolimaraton ja Checkpoint Charlie

Sunnuntaina olivat matkamuistomyymälöitä ja kuppiloita lukuunottamatta kaikki muut kaupat suljettuina, joten ostoksia ei kannata jättää sunnuntaille.

Salaattipäivällinen Eurooppa-aukiolla ja hotelliin huilaamaan.

Illallinen Mizzio's-ravintolassa, sekin UhlandStrassella. Italialainen ravintola, ei ihan mikään peruspizzapaikka kuitenkaan. Erittäin hyvä ruoka - tomaattikeitto ja spaghetti bolognese- viihtyisä ympäristö ja ystävällinen palvelu. Hintataso kuitenkin kohtuullinen. Suosittelen!

Berliini - päivä 1

Ensimmäinen aamu Berliinissä valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen kävellen kaupungille Kurfurstendammille.Hidasta kävelyä mainiosta ilmasta nauttien ja muutamassa kaupassa ja KaDeWe-tavaratalossa piipahtaen.
 

Keltainen kukka keväällä Berliinissä

Kevät jo aika pitkällä

Ilmeisesti aurinkovoimalla toimiva parkkimittari

Kurfurstendamin piikki, joka oli pallon päällä, joka ei mahtunut kuvaan :)

Kurfurstendam kadunylitys

Kirkko Kurfurstendamilla

 Bussilla 100 Brandenburgin torille, lippu 2,60 euroa. Sieltä kävellen entisen muurin linjaa noudattaen juutalaisvainojen muistomerkin ohi Potsdamer Platzille.

Vaikuttava juutalaisvainojen uhrien muistopaikka

 Piipahdus intialaisessa hybridiravintolassa nimeltä Amrit. Arkaden-ostoskeskuksesta S'Oliverista löysin toisen minulle erittäin hyvin sopivan paidan - ensimmäinen löytyi pari vuotta sitten Comosta. Herkullisen Cavalli-kakunpalan ja cappuccinon jälkeen taksilla hotellille. Taksimatka oli vähän epämääräinen, koska mittari ei ollut päällä ja kuskin deodoranttikin oli pahasti pettänyt ilmeisesti muutama päivä sitten ; maksoi kuitenkin kohtuulliset 11 euroa.

Lepäilyn jälkeen kävellen noin puolentoista kilometrin päähän ravintola Veneziaan Uhlenstrassella.
Ravintoma oli aivan täynnä, mutta saatiin kuitenkin paikat sisältä.Tilasin bruschettan ja Tagliatelle con Pollon.

Ruoka oli mainiota ja palvelu hyvällä tasolla pienestä ruuhkanpoikasesta huolimatta. Paluumatkalla päätettiin taas oikaista hotellille suorempaa reittiä. Tämä onnistuikin mainiosti, tällä kertaa ylimääräistä matkaa eksymisen takia kertyi vain noin kilometri

Berliini - saapuminen

Witwe Bolten olut

Lentomatka Helsingistä Finnairilla vajaa kaksi tuntia. Laskeutuminen Tegelin-lentokentälle, joka oli aika pieni. Taksilla hotelliin GuntzelStrasselle Leonardo NH hotelliin maksoi 21 euroa ja kesti noin 15 minuuttia.

Hotellihuone perussettiä, aika hiljainen; Ikaalisten kylpylä siitä tuli kuitenkin mieleen, naapurihuoneessa tehtiin äänistä päätellen uusia ihmisiä koko alkuyö :)

Hotellin vieressä sijaitsevassa perinnekuppilassa Witwe Bolte piti juoda vain yksi olut, mutta nälkä ja muut ruokailijat panivat tilaamaan päivän toisen Wienerschnitzelin, oli parempi kuin työpaikkaruokalan lounaaksi tarjoama.

Kävelymatka takakautta Kurfurstendammelle oli miellyttävä yllätys, tosi paljon mukavan näköisiä etnisiä ja paikallisia ravintoloita viihtyisässä ympäristössä. Valinnanvaraa liikaakin.

Uhland Strassella löytyi muutama mukava ravintola

Parin kilometrin kävelyn jälkeen olut Philharmoniker-salongissa, viihtyisä klassinen ympäristö ja tupakanpoltto sallittu sisällä, aika harvinaista missään Euroopassa. Tupakoimattomuuteen oli jo niin tottunut, että se savu sieraimiin työnnyttyään vähän ensi hätään ihmetytti.
Ensivaikutelma kaupungista yllätti positiivisesti.

Philharmoniker-pubi