Hämeenkadun italialainen

Ravintola Como. Antipasti: Vitello Tonnato, paistettu jättikatkarapu, juustoa ja päärynähilloa. Voittaja Vitello ja viimeiseksi jättikatkarapu.

Pizza Pollo ei ollut makuuni, liikaa paprikaa, liian vähän kanaa. Ravintola ei ollut aivan täynnä. Uusi ruokalista, palvelu hieman takeltelevaa, joskin ystävällistä. Ruuan tulo kesti yli tunnin. Hieman laskusuunnassa edelliseen käyntiin verrattuna.

Kirjasto-Metsoa vastapäätä

Näkymä Pyynikille päin

Ravintola Ukkometso.
Ruokaravintolan ja pubin viihtyisä risteytys.Saimme kivan kahden hengen pöydän ikkunan vierestä rauhalliselta paikalta. Aika paljon porukkaa, mutta kuitenkin rauhallinen tunnelma.
Palvelu ystävällistä ja tehokasta.
Ruuaksi sisäfilepihvi pippurikastikkeella (taas, mikä mielikuvituksettomuuden riemuvoitto;). Kastikkeen sai valita kolmesta vaihtoehdosta. 26 euron annoksessa lisukkeena ranskalaiset, maistui erittäin hyvältä suureen lauantai-illan nälkään.
Kiva paikka.

Iltakävelyllä törmäsin vielä tuntemattoman taiteilijan miniatyyrilumihenkilöön (lumitilanteen vuoksi varmaan jouduttu kiteyttämään :), joka veti huulet hymyyn.

 

Iain Banks - Syyllisyys

Ensimmäiset reilu sata sivua tuntuivat raskaalta luettavalta, päähenkilön tarina tuntui jotenkin yhdentekevältä ja ennustettavalta. Cameron Colley, radikaali huumeiden, alkoholin, tietokonepelien ja tupakan suurkuluttaja kertoo tutkivasta journalismistaan Bukowskin tyyppisesti.

Kirjan lopussa kuitenkin iso pyörä pyörähtää ja asetelma muuttuu nurinkuriseksi ja kirjaan tulee aivan toisenlaista imua. Ajattelin, että näin Banks onkin halunnut lukijaa vedättää, jotta lopun syyllisyyden olemusta pohdiskeleva osuus kolahtaisi täysillä takaraivoon. Salaperäisten väkivallantekojen ja murhien taustaa selvitellessä päähenkilön omat käsitykset maailmasta joutuvat toisenlaiseen valoon.

Colley pidätettynä, s.213-214 (tästä pidin erityisesti):
"Lontoo kirkkaana marraskuisena aamuna. Ihmisisä ja autoja ja rakennuksia ja kauppoja. Katselen miten arkielämä lipuu ohitseni kuin scifi-elokuvassa; uskomatonta miten vieraalta se näyttää, miten oudolta ja tuntemattomalta. Koen eriskummallisen menetyksen ja kaipuun tunnetta. Katselen miehiä ja naisia, jotka kävelevät ruuhkaisilla jalkakäytävillä tai istuvat autoissaan ja pakettiautoissaan ja busseissaan ja rekoissaan; ja heidän vapautensa vaikuttaa määrättömän kallisarvoiselta, eksoottiselta ja epäsuorasti päihdyttävältä. Että voi vain kävellä, tai ajella, minne vain haluaa, jeesus, olen ollut erossa tästä kaikesta tuskin viikkoakaan ja tuntuu kuin olisin päässyt ulos kolmekymmentä vuotta istuttuani.

Ja tiedän, että nämä ihmiset eivät tunne oloaan vapaaksi, tiedän että heillä on kiire tai he ovat huolissaan työpaikoistaan tai lainoistaan tai siitä että myöhästyvät tai lähimmässä roskalaatikossa olevasta IRA:n pommista, mutta kun katselen heitä, tunnen kärsineeni kauhean menetyksen, kuin olisin luopunut tuosta kaikesta, elämän tavanomaisuudesta, kyvystä yksinkertaisesti olla osa elämää ja ottaa osaa siihen."

Colley muistelee pettymystään Basrassa Irakin sodan aikana, s. 257:
"Ja niin minut pantiin nöyrtymään, minut punnittiin, alennettiin."

Ja lopussa kyyninen näkemys lehdistöstä ja lehdistönvapaudesta, s. 266
"Paitsi, että niitä julkaisuja, jotka ovat vapaita, ei lueta, kun taas ne, joita luetaan, eivät ole vapautta nähneetkään. Anna kun siteeraan sinua: 'Eivät ne ole sanomalehtiä, ne ovat sarjakuvia puolittain lukutaidottomille; ulkomaisten miljardöörien  kontrolloimia propagandalehtisiä, joiden tarkoituksena  on ainoastaan tuottaa omistajilleen niin paljon rahaa kuin teknisesti mahdollista ja säilyttää sellainen poliittinen ilmapiiri, jossa tuo ainokainen tavoite on mahdollista toteuttaa.'"

Toivosta, s. 268 (tuo 'ne' on kyllä aika kliseistä, mutta kuulostaa hyvältä):
"Mutta onko sairas hyökkäys sairasta systeemiä vastaan todella parasta mihin pystymme? Kuvittelet taistelevasi sitä vastaan, mutta todellisuudessa vain liityt joukkoon. Ne ovat myrkyttäneet sinut. Ne ovat riistäneet toivon sielustasi ja panneet sen tilalle omaa sairasta vihaansa."

Kreikka Tammelassa

Ravintola Antika. Perinteinen kreikkalainen ravintola Tammelantorin takana. Paikka on pysynyt samanlaisena jo vuosia eikä toimivaa konseptia ole syytäkään muuttaa. Jos perjantai - tai lauantai-iltana aikoo Antikaan syömään, pöytävaraus on syytä tehdä. Lauantai-iltana seitsemän maissa paikka oli reilusti puolillaan ja aika monia kävijöitä jouduttiin kääntämään ovelta, koska vapaita pöytiä ei enää ollut - aika hyvin paikalta, joka ei kuitenkaan ole ihan tapahtumien keskipisteessä kaupungilla.

Tilasin pippuripihvin ja ravintoloitsijan suosittelemaa kyproslaista olutta. Alkukeittona talo tarjoaa yleensä tomaattikeiton kuten nytkin. Pihvi oli mainio ja ruokaa oli riittävästi.

Jälkiruuaksi Adoniksen banaanit kermavaahdon jäätelön ja kastikkeen kera. Taattua Antika-laatua hyvällä palvelulla, toiminnan keskiössä ovat hyvä ruoka ja palvelu .



Täytyy vielä mainostaa kesäisin auki olevaa Antikan terassia, löytyy aurinkoa, varjoa ja rauihallinen tunnelma, suosittelen tutustumaan.

Italialaista, ei pizzaa

Ristorante Perla. Lauantai-ilta puoli seitsemän maissa. Markku Pirin suunnittelema pienehkö vaaleasävyinen ja valoisa ravintolasali oli puolillaan. Viimeksi käydessäni muistan ajatelleeni, että tuolle tilalle pitäisi tehdä jotakin ja olen samaa mieltä edelleen.

Tilasin härän fileen ja juomaksi Peroni, italialaista vaaleaa olutta. Palvelu oli hyvää ja ruoka maukasta ja hienosti esillepantua. Annoksessa oli sieniä ja latva-artisokkaa lisukkeena, hinta 32 euroa. Vatsan täyteen saaminen edellyttäisi ainakin minulla tosin myös alkuruuan tilaamista.

Jälkiruuaksi suklaakakku jäätelöllä, ulkoasultaan todellinen taideteos ja makukin hyvä.

Kosken rannalla

Tillikka lauantai-ilta puoli seitsemän maissa, sali lähes täynnä. Nyky Tillikka ei enää ole leimallisesti opiskelijaravintola, jollaisena opin sen tuntemaan, sisällä kaikenikäistä porukkaa. Matkan varrella paikan luonne on tosin muuttunut useammankin kerran juhlavammasta teatteriravintolasta rennompaan illanviettopaikkaan.

Ruokalista konstailematon ja perinteinen,  ei pöytäliinoja, aika rento meininki. Tilasin kanaleivän, jonka laittaminen kesti reilusti yli puoli tuntia. Annos oli aika hyvä, ehkä vähän mössöinen kokonaisuus, tosin nälkäkin oli mahtava.

Jälkiruuaksi kahden suklaan kakku jäätelöllä. Kakku oli kova ja aika viileä, annokseen kuuluva hillo ilmeisesti mustaherukkaa, ei kovin mieleenjäävä annos.

John Verdon - Numeropeli

Pikaisesti luettu läpi John Verdonin Numeropeli. Kirja kertoo eläkkeelle jääneestä etevästä rikostutkijasta Dave Gurneystä, joka on vetäytynyt kauniin vaimonsa kanssa Delawareen syrjäseuduille. Taustalla leijuu mustana pilvenä heidä yhteisen poikansa kuolema liikenneonnettomuudessa 4-vuotiaana ja tämä osaltaan aiheuttaa avio-ongelmia pariskunnalle joiden yhteiselo on välilä riitaisaa.

Gurney joutuu vedetyksi aika vetävästi kuvattuun sarjamurhaajan jahtiin eläkepäivinään, kun hänen entinen kouluaikainen ystävänsä on saanut outoja uhkauskirjeitä, joihin liittyy yliluonnollisia piirteitä.

Hyvin kirjoitettua, nopeasti luettavaa viihdettä, mutta ei syvempiä ajatuksia, lukuunottamatta ehkä pohdiskelua yhteiselämän vaikeuksista ja työn merkityksestä.

Muutama näissä samantyyppisissä kirjoissa usein esiintyvä klisee jäi kyllä ihmetyttämään:

1) Vetäytyi eläkkeelle 47-vuotiaana vaimonsa kanssa, hienoon maalaisasuntoon: kuinka rikostutkijoilla voi olla niin hyvät palkat, tulolähteitä ei ilmeisestä lainkaan, mutta silti mahdollisuus hyvän ja vauraan elämän viettoon. Ehkä tämä onkin mahdollista, pitäisi varmaan minunkin yrittää tätä, eikä vain epäröidä.

2) Alkusivuilla esittelyosuudessa todetaan, että Gurney oli niin hyvässä kunnossa, että pystyi edelleen tekemään 50 vatsalihasliikettä, 50 etunojapunnerrusta ja vetämään 50 leukaa. 50 LEUKAA! Huomaa, että kirjoittaja ei ole harrastanut paljonkaan leuanvetoja, tuo on esim. Suomessa lähes tuplaten voimassa olevan suomenennätyksen ylittävä ikäluokassaan. Vähän pohja meni koko kirjalta :) Oikeampi suhde olisi ollut 50 vatsalihasliikettä, 50 etunojapunnerrusta ja 5 leukaa

3) Eläkeläisemme yksi suurista ongelmista on hätistellä kauniita naisia ympäriltään, jotta voisi rauhasssa keskittyä etsimään itseään ja ratkaisemaan rikoksia, olen ehkä hieman kateellinen tästä :)

Kaiken kaikkiaan näpsäkkää kerrontaa viihteellisessä paketissa ja lopussa tietysti kaikki kääntyy hyväksi.