lauantai 28. helmikuuta 2015

Tuomas Kyrö - Urheilukirja

Ensimmäinen lukemani Kyrön teos. Kyrö kirjoittaa urheilusta syvällisesti, ajatuksella. Miksi ihminen kilpailee urheilee, mikä voima ajaa urheilijoita suurempiin saavutuksiin, iästä ja tasosta riippumatta? Näkökulma on urheilun sisällä, urheilijoissa, ei katsojissa.

Pidin kirjasta ja sen pohtivuudesta ja sanomasta, miten yhteiskunnan muutos on vaikuttanut suhtautumiseen eri urheilulajeihin ja niiden arvostukseen: kestävyysjuoksusta vapaa-otteluun. Kyrö pohtii aika monia lajeja ja urheilijoita, joten tätä voi lukea vähän tietokirjanakin.

Katselin tv:stä juuri kirjan luettuani entisen NBA-koriksen huipputähden Isiah Thomaksen tarinaa siitä mitä pukukoppi merkitsee urheiljalle ja tuosta välittyi aivan sama pointti, mistä Kyrökin kirjoittaa: pukukoppi on paikka,missä urheilija olla avoimempi
ja rehellisempi kuin missään muualla, etenkin jos pelaajat ovat jo pitkään tunteneet toisensa.

Pari sitaattia vielä teoksesta:

Olympiastadionin uudistuksesta s.74:
"Silti Olympiastadionin aika on ohi. Se on oikea stadion väärässä ajassa."....
"Satojen miljoonien remontti olisi ainoastaan pyhätön häpäisemistä ja huonoa bisnestä."...
"Ei ole kyse siitä, että Ladasta koetettaisiin tehdä Mersua vaan siitä kannattaako 1950-luvun hienointa, aikansa moderneinta ja tyylikkäintä Rolls-Roycea koettaa muuttaa väkisin yleiskäytännölliseksi Toyota Avensikseksi."

Mäkihyppääjistä kirjan lopussa hyvä oivallus s.280:
"Ovatko nuo linnunluiset, kotoaan eksyneet androgyynit pikkupojat sankareita? Katsokaa Harri Ollia ja katsokaa sen jälkeen Pentti Saarikosken nuoruudenkuvia, katsokaa Ramonesin Joey Ramonea ja katsokaa Ziggy Stardustin aikaista David Bowieta. Selviä mäkihyppääjiä ja mäkihyppääjät selviä runoilijoita. Ujoja, elämästä vieraantuneita jannuja, jotka haluavat hypyn vapauden, eivät arkielämän velvollisuuksia ja vaatimuksia."

maanantai 23. helmikuuta 2015

Richard Powers - Suopeus

Richard Powers on minulle aivan uusi tuttavuus. Chicagoon sijoittuva teos kertoo kirjallisuudenalalla työskentelevästä Russell Stonesta, joka saa yliopistolla luovan kirjoittamisen sijaisopettajan paikan. Kurssille osallistuu myös Algeriasta maanpakoon lähtenyt Thassadit Amzvar, joka on niin iloinen ja onnellinen, että herättää ihastusta kaikissa kurssitovereissaan ja opettajassa.

Thassaditin onnellisuutta ihmettelevä masentuneisuuteen taipuva Russell ihmettelee moista olotilaa niin kovin, että ystävystyy yliopiston psykologin Candace Weldin kanssa yrittäessään selvittää, mikä sairaus moisen iloisuuden saa aikaan.

Myöhemmin juonenkäänteisiin sekaantuu vielä huippututkija Thomas Kurton, joka haluaa selvittää onnellisuuden ja geenien välisen suhteen. Tästä kaikesta aiheutuu lopulta valtava mediamylläkkä, jossa Thassadit joutuu koville.

Alussa ajattelin, että tämä on mielenkiintoinen kirja.

Puolessavälissä ajattelin, että tämä ei ole hyvä kirja.

Lopussa ajattelin, että tämä on minulle huono kirja, mutta siinä ei ole kielioppivirheitä ja se kertoo tarinan ja yksittäiset lauseet ovat hyvin ymmärrettäviä.

Russell ja Candice olivat - minusta - liian usein sietämättömän itsekkäitä ja omahyväisiä. Vaikea lukea kirjaa, joiden päähenkilöt herättävät lievähköä ärtymystä suuren osan ajasta. Kirja oli liian maalaileva ja monipolvinen sytyttääkseen missään vaiheessa (voiko olla, että sen olisi kuitenkin kirjoittanut useampi kirjoittaja?). Pakotin kuitenkin itseni lukemaan sen loppuun, joka oli mielestäni kuitenkin parempi kuin olisi voinut odottaa.

torstai 19. helmikuuta 2015

Manuela Bosco - Ylitys

Hieman epäluuloisena, mutta päättäväisen avoimena tartuin tähän kirjaan. En yleensä koskaan lue omaelämänkertoja - viimeksi Dennis Rodmanin Bad As I Wanna Be - ja siitäkin on jo aikaa vuosia.

Selailin kuitenkin tätä kirjastossa hetken ja koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja kertoi kuitenkin sisäpiirin tarinan urheilusta ja siihen liittyvästä elämästä, niin lainasin.

Pidin teoksesta, se oli niin avoin ja hyvin kirjoitettu. Oman elämän ruotiminen on ainaa vaikeaa ja kiinnostavan kirjan kirjoittaminen aiheesta paatoksellisuuteen sortumatta vielä vaikeampaa. Lisäarvoa minulle oli erityisesti harjoittelujen ja kilpailujen taustojen kertominen.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Viikko Costa Adejessa

Lähtö

Matkalla Teneriffalle. Lähtö Tampereelta.Saapumisaika illalla puoli yhdeksän paikallista aikaa.
Matka sujui ihan aikataulun mukaisesti. Taksilla nopeasti hotelli La Plantacioniin, kesti vajaan puoli tuntia ja maksoi vähän alle 30 euroa.

Hotelli oli hieno, samoin huone. Tilaa oli riittävästi, siellä oli jopa oma yksityinen poreallas.
Myöhäinen illallinen mäen alla El Torito-ravintolassa. Kohtuuhyvä ruokapaikka.


Iltanäkymä huoneen terassilta, porealtaan reunalta


Costa Adeje - päivä 1

Aamulla suunnistin taksilla kohti Bluebottomdivingin tiloja. Federico ja Oliver ottivat minut ystävällisesti vastaan ja varusteiden jaon ja briiffin jälkeen suunnattiin kohteille ihan vieressä sijaitsevasta Puerto Colonin satamasta. Matkat suoritettiin kunnollisella veneellä, ei siis millään kumiveneellä.
Sukellustukiasema

Päivän sukelluskohteet olivat Playa Paraiso ja Two Wrecks. Playa Paraiso kalaisa lohkareinen maisema aika lähellä rantaa. Maksimisyvyys sukelluksella 22.6 m.

Two Wrecks nimensä mukaisesti kaksi hiekkapohjalla lähekkäin makaavaa hylkyä. Kaloja jonkin verran, hylyt aika pieniä. Maksimisyvyys 21.9 m.

Samalla reissulla molemmat sukellukset. Kylmintä oli veneessä sukellusten välillä, olisi täytynyt varata reilusti lämmintä puettavaa venematkalle. Jäätävä kylmyys hävisi kuitenkin hotellin kuumassa kylvyssä.

Illallinen ravintola Atlanticossa rannalla. Pizza Hawaii, ihan ok.


Trumpettikala



Merivuokko piilotteli kallion alla 18 metrissä

Kalaparvi hylkyjen vierellä

Pieni jahti



Costa Adeje - päivä 2

Kaksi sukellusta: The Crater ja La Caleta. Crater oli iso vedenalainen laavakivimuodostelma, jossa mm. harvinaista punakorallia. Maksimisyvyys sukelluksella 20 m.

La Caleta on aika kaukana rannasta ja sinne sukellettaessa olosuhteiden täytyy olla otolliset. Nyt olivat ja virtauskin oli aika pieni. Kohteesta löytyi aika paljon kaloja, mm. trumpettikaloja parvina. Maksimisyvyys 18.6 m.

Ei ollut enää niin kylmä kuin eilen, koska veneessä puin kaikki mahdolliset vaatteet päälleni. Muut ihmettelivät, että eikö minun pitänyt olla Suomesta ja kestää kylmää :)

Illallinen Meson Castellanassa. Grillattu sisäfile, iso ja maukas.


Tyyntä


Kallionkoloissa on paljon elämää

Jylhiä rinteitä


 
Nousu pintaan



Costa Adeje - päivä 3

Kaksi sukellusta, Roncadores ja Puertito. Roncadores on Los Cristianosin edustalla. Laskeudutaan ensin 5 metriin, sitten asteittain syvemmälle ja sukelluksen lopussa noustaan taas noin viiteen metriin valkoisen kalkkikivikallion päälle. Täälläkin aika paljon kaloja. Maksimisyvyys 19.1 m.

Puertito on vielä Adejesta pohjoiseen päin sijaitseva suojaisa matala poukama, jossa ainoana paikkana oli muidenkin firmojen sukeltajia samoillla apajilla. Puertitossa törmäsin neljä kertaa isoon kilpikonnaan, tulivat ihan iholla niin että oli väistettävä :)

Illallinen La Farola Del Mar-ravintolassa. Tilasin salamipizzan BBQ-kanalla: pettymys, koska kastike oli hirveän hajuista ja antihyvän makuista.

Utelias kilpikonna1

Utelias kilpikonna2

Utelias kilpikonna3



Costa Adeje - päivä 4

Aamupala, kuntosali - aika hyvä sellainen.
Illalla noin kahdeksan kilometrin kävely Playa de las Americasiin. Ilallinen The House ravintolassa.


Näkymä rannasta

Gomeran saari


Costa Adeje - päivä 5

Kuntosali. Altaassa pikaisesti. Huono ilma edelleen. Kaupungilla sateessa.

Illalla kävely La Caletaan ja illallinen La Vieja-ravintolassa. Leimallisesti kalaravintola, mutta muutakin kyllä löytyi. Erittäin hyvä paikka.


Gomera kuvattuna rantapolulta matkalla La Vieja-ravintolaan

Gomera kuvattuna rantapolulta matkalla La Vieja-ravintolaan


Costa Adeje - päivä 6

Viimeinen päivä. Aurinkokin näyttäytyi pariin otteeseen ensimmäisen kerran koko lomalla.
Salilla ja löhöilyä. Illallinen samassa paikassa kuin ensimmäisenä iltana: La Torita - annoskin täsmälleen sama :)

Sukellus oli kivaa, muutoin Teneriffalla oli hiukkasen liian viileätä.

Hotelli La Plantacion oli hyvä hotelli, huone erinomainen ja henkilökunta ystävällistä.  Hotelli on kuitenkin aika kaukana rannasta. Tosin check-outissa yritettiin veloittaa minibaarista yhtenä iltana otetun yhden vesipullon sijasta yhdeksästä vesipullosta, ilmeisesti kuitenkin siksi, että lomakkeelle huolimattomasti hutaistu ykkönen muistutti liikaa yhdeksikköä. Tosin minibaarissa oli vain kaksi vesipulloa:)  No, asia selvisi helposti.

Yöllä alkaa sitten kotimatka
.

Näkymä huoneen parvekkeelta päivällä

Hotellin tiloja

Yksi hotellin uima-altaista. Koko viikon aikana tässä en huomannut kenenkään uivan.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Paul Auster - Oraakkeliyö

Austerin aikaisempaa tuotantoa, tarina aloittelevasta noin kolmikymppisestä kirjailijasta Stanley Orrista. Kirjan alussa selviää, että Stanley on toipumassa vakavasta sairaudesta ja hänellä on ihana vaimo, Grace, joka on graafikko. Lisäksi avioparin talous on lujilla, koska Stanleyn sairaalakulut ovat pakottaneet heidät ottamaan paljon velkaa. Mukana tarinassa ovat myös kokenut kirjailija, Gracen lapsuudenystävä John Trause ja tämän hunningolle ajautunut poika Jacob.

Toipumisvaiheessa oleva kirjailija ostaa yhdellä kävelyretkistään salaperäisen sinisen muistikirjan salaperäiseltä Mr. Changilta ja yhtäkkiä tarinaa alkaa purkautua muistilehtiön sivuille. Tämä sivutarina - kirja kirjassa - on itse asiassa erittäin kiinnostava ja odotin kovasti, miten kaikki ilmassa leijuvat sivutarinaan ja Stanleylle tapahtuvat mystiset sattumukset lopulta nidotaan yhteen.

Loppu oli pieni pettymys, en ehkä ymmärtänyt sitä symboliikkaa, minkä Auster oli ladannut kirjaansa tai jotenkin se tuntui pakotetulta päättämiseltä, joka jätti kysymykset avoimeksi. Eipä tietysti elämällä yleensäkään ole tarjota vastauksia kaikkiin kysymyksiin.

Lopun lievästä pettymyksestä huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.  Teos oli niin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, että luin sitä välillä hyvin hitaasti, että lukunautinto ei päättyisi liian lyhyeen.

S. 27:
"Toiset sanovat sitä sisäiseksi kipinäksi tai minuuden sisäiseksi valoksi. Jotkut toiset hengen paloksi. Kaikki nämä ilmaukset liittyvät mielikuviin kuumuudesta ja valosta, ja se voima, se elämän ydinosa, jota me toisinaan kutsumme sieluksi, välittyy aina ihmisen silmien kautta. Runoilijat olivat varmasti oikeassa korostaessaan tätä seikkaa. Halun mysteeri alkaa katseesta rakastetun silmiin, sillä ainoastaan niistä pystyy näkemään välähdyksen siitä kuka toinen on."

 S. 50 -51:
"Miten punaiselta veri näytti valkoisessa posliinialtaassa. Miten heleän kirkasta se oli, miten esteettisesti järisyttävää. Siihen verrattuna kaikki muut meistä tulevat nesteet ovat pelkkiä hailakansameita ruiskahduksia. .."Me eritämme syksyn ja talven värejä, mutta suonissamme näkymättömänä virtava aine, joka pitää meidät hengissä, on hullun taiteilijan karmiininpunaista - yhtä hohtavaa kuin tuore punainen maali."

S. 135-136:
"Jos minulle olisi tarjottu tilaisuutta matkustaa ajassa joko eteen tai taakse, en olisi epäillyt hetkeäkään. Olisin käynyt paljon mieluummin elämästä poistuneiden kuin syntymättömien luona. Kun niin monta historian arvoitusta on yhä ratkaisematta, miten kukaan voisi olla miettimättä uteliaisuudesta kihisten, miltä maailma näytti esimerkiksi Sokrateen Ateenassa tai Thomas Jeffersonin Virgianiassa?"

maanantai 2. helmikuuta 2015

Fred Vargas - Pystyyn , kuolleet

Mielenkiintoinen, vähän erilainen dekkari:
  • Ei sijoitu Isoon Britanniaan eikä Ruotsiin
  • Pääosassa ei ole poliisi, yksityisetsivä tai toimittaja
Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin. Kolme työtöntä akateemista tutkijaa  lyöttäytyy yhteen ränsistyneeseen asuntoon halvan vuokran toivossa. Mathias tutkii esihistoriaa, Marc keskiaikaa ja Lucien ensimmäistä maailmansotaa. Lisäksi asunnossa asuu Marcin kummisetä, poliisivoimista aiemmin erotettu Vandoosler.

Tutkijat selvittelevät naapurinsa,  entisen oopperalaulajatteren Sophia Simenonidiksen pihalle oudosti ilmestyneen pyökin syntyperää ja joutuvat pian kiihtyvien tapahtumien pyörteeseen, kun Sophia yhtäkkiä katoaa.

Mukava, hyvin kirjoitettu teos. Jotenkin tuli mieleen TV-sarja The Big Bang Theory (kieltäydyn käyttämästä siitä tökerön ja säälittävän rajamailla olevaa suomalaista käännöstä :), sillä poikkeuksella, että tämän dekkarin perusvire on vähemmän huumoripitoinen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Harry Harrison - Ruostumaton Teräsrotta presidentiksi

Lisää nostalgia-annoksia menneiltä vuosilta: kirjastossa törmäsin Harry Harrisonin Teräsrotta-sarjan teokseen, jota en ollut aiemmin lukenut. Itsellänikin on näitä hyllyssä pari kappaletta.

Teräsrotta on eräänlainen tulevaisuuden avaruusyhteisön paranneltu James Bond, joka pystyy lähes mahdottomiin suorituksiin apuvälineidensä ja terävän älynsä turvin. Silti teoksissa on oiva huumoripitoinen ja itseironinen sävy, jotta liialta mahtailulta vältytään.

Tässä tarinassa Teräsrotta matkustaa perheensä kanssa lomaplanetaalle, jossa idyllisen lomatunnelman taustalla on diktaattorin alistama kansa. No, eihän siinä muu auta kuin vallankumous, jota Teräsrotta ryhtyy suunnittelemaan paikallisten vallankumouksellisten kanssa. Mutkikkaiden käännösten jälkeen puolirauhallinen vallankumous saadaan Teräsrotan avulla.


Hersyvän mukavasti kirjoitettu tarina mallia aivot narikkaan :)