torstai 31. lokakuuta 2013

Peter Høeg - Norsunhoitajien lapset

Kirja luettu, ei nouse mielestäni Høegin parhaimpien joukkoon. Tapahtumat sijoittuvat Tanskaan, päähenkilöinä pappisperheen kolme nuorta ja tarina kerrotaan nuorimman 15-vuotiaan Peterin näkökulmasta.  Jotenkin tuntuu, että kirjailija ei ole osannut päättää, minkälaista kirjaa ja kenelle hän kirjoittaa.  Sävy on selvästi erilainen - kepeämpi - kuin aiemmissa kirjailijan kirjoissa.  Tunnelma on pääosin nuorten seikkailukirjoja muistuttavaa ja sanailu nokkelaa.

Tyypilliseen pohjoismaalaiseen moderniin tapaan kirja esittelee ihmisten diversiteettiä ja suvaitsevaisuuden teemoja jotenkin niin ylitsepursuavasti, että tarinan uskottavuuskin jo vähän kärsii. Pidin kuitenkin kirjasta, koska siinä oli muutamia erittäin mielenkiintoisia ajatuksia, joita jäin pohtimaan. Keskeisin niistä oli Ovi. Ovi, joka johtaa ihmisen vapauteen (rauhaan), pois siitä huoneesta, jossa hän on itse itsensä vankina.

S. 18: "Ennen kuin aloitan, minun on kysyttävä sinulta yhtä asiaa. Kysyn, muistatko omasta elämästäsi tiettyjä hetkiä, jolloin olet ollut tosi onnellinen. Et vain tosi iloinen. Et vain tosi tyytyväinen. Vaan niin onnellinen, että kaikki oli sinä hetkenä totaalisen ja täysin sataprosenttisen täydellistä."
...
"Jos muistat yhden ainoankin sellaisen hetken, tai vielä parempi, useita, pyydän sinua ajattelemaan niitä. Se on tärkeää. Sillä juuri niinä hetkinä ovi raottuu."

S. 21: "Sinä hetkenä maailma on täydellinen. Ei ole mitään, mitä vielä pitäisi tehdä, eikä liioin ketään, joka tekisi sen, koska ei ole yhtään ihmistä, ei edes minua, on vain kaiken täyttävä ilo. Ja sitä kestää vain silmänräpäyksen ja sitten kaikki on ohi."

Ja kirjan lopusta, s.509: "Tuntuu kuin tähtiä olisi niin paljon, että ne ovat ottamaisillaan vallan. Kuin yötaivas olisi juuri siirtämässä painonsa siltä jalalta, jolla on pimeys, sille joka on tähtien valo.
Minä kiedon käteni yksinäisyyden ympärille, ja vasta nyt huomaan, että hän on tyttö.Ja ensimmäisen kerran koko elämässäni en yritellä lohdutella itseäni torjuakseni yksinäisyystytön luotani."
...
"Se yksinäisyys syntyy siitä että on vankina huoneessa, jonka nimi on minä itse, ja sen minä tajuan nyt ensimmäisen kerran. Että on itse huone vankilassa, ja se huone on aina oleva erilainen kuin kaikki muut, ja siksi se on aina tavallaan yksin, ja se pysyy aina vankilan sisällä, koska on osa vankilaa."

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

The Future -elokuva

Katselin sairaslomalla digiboksiin kertyneitä nauhoitteita aikaa kuluttaakseni ja törmäsin elokuvaan The Future.

Nuorehko keski-ikää lähestyvä pariskunta päättää muuttaa elämänsä suunnan seuraavan kuukauden aikana päästäkseen edes lähelle niitä tavoitteita, joista olivat nuorina uneksineet, esimerkiksi maailman johtaminen.

Yksi hauskimmista repliikeistä elokuvassa liittyy kohtaan, jossa tuon heräämiseen jälkeen mies päättää ryhtyä luonnonsuojelijaksi. Nainen ihmettelee hänen päätöstään, mies ei ole hänen mielestään mikään luonnonsuojelija ja ulkoilmaihminen: Tykkäätkö luonnosta ja  ulkoilmasta?". Mies miettii omaan rauhalliseen tapaansa kysymystä ja toteaa, että "On hyvä, että ulkoilma on olemassa. Sisätiloille on hyvä olla vaihtoehto."

Elokuva on älykäs, viipyilevä, rauhallinen. Siinä ei ole takaa-ajo- eikä taistelukohtauksia, muutoin kuin oman pään sisäisiä. Mukavaa ja kuitenkin haastavaa katseltavaa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Jo Nesbø - Suruton

Pikalukuna läpi taas yksi Nesbøn teos. Jälleen kerran taitavasti kudottua tunnelmaverkkoa ja tiivistyvää juonenkäännettä Harry Holen seurassa. Kirjassa kuvataan kahta erillistä tapausta rinnakkain: outoa pankkiryöstöä ja Harryn intohimoisen naisystävän Annan kuolemantapausta.

Harryn kumppanina tapausten selvittelyssä on Beate Lønn, entinen poliisin tytär, jolla on aivan poikkeuksellinen kyky muistaa näkemänsä kasvot. Tämä taisi olla hänen ensimmäinen esiintymisensä Nesbøn Hole-sarjassa.

Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta luettuani sen lievä pettymys oli kyllä pääasiallinen tunne. Ihan kuin kirjoittaja olisi lopussa joutunut toteamaan, että tavoitteesta puuttuu vielä 100 sivua, mitähän tähän pitäisi vielä keksiä. Loppu ei ollut mielestäni kovin uskottava tästä venyttämisestä johtuen.

Ei Nesbøn parhaita, mutta silti keskitason paremmalla puolella oman taulukkoni mukaan.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Harrastus

Aloitin koripallon pelaamisen aika myöhään, joskus 14-vuotiaana. Sitä ennen olin harrastanut kuitenkin suhteellisen säännöllisesti liikuntaa, kavereiden kanssa pelattiin kesäisin jalkapalloa, talvella harrastettiin jääkiekkoa ja hiihtoa.

Koripallon pariin ajauduin, kun vanhempi veljeni aloitti harrastuksen. Muistan vielä, kun ihmettelin miksi jotain lajia pitäisi harjoitella, miksi ei vaan pelata? Pikkuhiljaa pääsin sisään lajiin ja se alkoi viedä mennessään. Malttamattomana odotin aina jokaista talvista viikonloppua, johon koko viikko huipentui - PELI!

Pelin sisällä poistuin normaalista todellisuudesta ja siirryin toiseen maailmaan - paikkaan, jossa sai olla juuri sellainen kuin on, ei voinut ajatella tulevaisuutta tai menneisyyttä, ainoastaan reagoida nykyhetkeen. 

Laskin joskus, että olen pelannut koripalloa Suomessa noin 80 paikkakunnalla. Olen saanut paljon hyviä ystäviä, itseluottamusta ja ymmärrystä määrätietoisen ja pitkäjänteisen työn merkityksestä.

Nykyäänkin korishöntsy on virkistävää aika pitkälle sen takia, että taistelun tiimellyksessä on pakko unohtaa kaikki muut maalliset murheet - unohtaa siellä tietysti maalliset ilotkin :)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Orhan Pamuk - Valkoinen linna

Uusi tuttavus, johon tutustuin suositusten perusteella. Heti muutaman sivun jälkeen tuli vahvasti mieleen Robinson Crusoen Aarresaari, luvassa vanhan kunnon ajan seikkailua. Teosta eteenpäin mentäessä mielikuva väheni, toimintaa oli vähemmän ja pohdiskelua, mutta filosofisella tasolla yhteneväisyydet säilyivät.

Kirjan kantavana ajatuksena on kertoa 1600 luvun Turkista, italialaisesta kristitystä nuoresta miehestä, joka joutuu turkkilaisten käsiin ja orjaksi omalle islamilaista uskoa tunnustavalle kaksoisolennolleen. Yhdessä he päätyvät sulttaanin suosioon ja lopullisena tavoitteenaan rakentaa ylivoimainen sotakone Turkin käyttöön.

Kirjan alussa kertoja esittelee itsensä: ".., hän oli opiskellut "tieteitä ja taiteita" Firenzessä ja Venetsiassa ja uskoi tietävänsä jotakin tähtitieteestä, matematiikasta, fysiikasta ja maalaustaiteesta. Hän oli  tietenkin omahyväinen: ahmittuaan suurimman osan siitä mitä ennen hänen aikaansa oli saatu aikaan hän nyrpisti kaikelle nenäänsä;hän uskoi vakaasti pystyvänsä parempaan; hän oli vailla vertaa, hän tiesi olevansa älykkäämpi ja luovempi kuin kukaan muu. Sanalla sanoen hän oli keskitason nuorukainen."

Kirjan perimmäinen sanoma mielestäni kiteytyy tähän sulttaanin kirjan loppupuolella esittämään ajatukseen: "Myöhemmin, puutarhakävelyillämme, jotka olivat aina samanlaisia, hallitsija kysyi mietteliäästi: täytyykö  ihmisen olla sulttaani pystyäkseen ymmärtämään, että ihmiset kaikilla neljällä ilmansuunnalla ja seitsemässä ilmanalassa muistuttavat toisiaan?".

Toinen teoksen sisintä kuvaava ajatelma on ehkä tässä: "Hän oli samaa mieltä siitä, että meidän tuli etsiä kaikkea outoa ja yllättävää, kuten minun tarinassani, kukaties se oli ainoa keinomme taistella tämän maailman uuvuttavaa ikävyyttä vastaan, koskahän oli tiennyt sen jo noista yksitoikkoisista lapsuus- ja kouluvuosistaan saakka, hän ei ollut ikinä elämässään edes harkinnut vetäytyvänsä neljän seinän sisään; sen tähden hän oli viettänyt koko elämänsä matkustellen, etsien kertomuksia koskaan päättymättömien teiden varsilta. Itsetutkiskelu, oman itsemme harras ja ankara pohtiminen, tekisi meidät vain onnettomiksi".

torstai 3. lokakuuta 2013

Peter Høeg - Hiljainen tyttö

Peter Høegin teos Hiljainen tyttö juuri saatu loppuun ja tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset. Teoksen päähenkilö Kasper omaa erittäin herkän kuulon ja teos pohjautuu pitkälle tämän erikoistaidon hyödyntämiseen. En tiedä olivatko odotukset liian korkealla vai miksi teoksen läpieläminen ei ollut samanlainen nautinto kuin aiempien Høegin kirjojen kohdalla. Jotenkin tästä kirjasta tuli mieleen Jo Nesbø, tosin Høegin tyyli on paljon maalailevampi. Kirjassa oli ehkä pientä yliyrittämisen makua ja vakavaa keskittymistä vaativaa vaikeaselkoisuutta. Kuitenkin pituudestaan huolimatta kelpo kirja.

Pari lainausta kirjasta:

s. 200: "Sinä et puhu ihan nätisti, tyttö sanoi.
Kasper kääntyi häntä kohti.
- Jotta lapset oppisivat tietämään missä kuilu on ja varomaan sitä, hän sanoi, -on pakko viedä heidät aivan lähelle reunaa ja näyttää."

s. 310: " Tänä yönä minä olen valvonut ja rukoillut ja minulle on valjennut ettei viimeinen juna todellisuudessa lähde koskaan. Todellisuudessa me vietämme tavalla tai toisella koko elämämme asemalaiturilla yhdessä niiden kanssa, joita rakastamme."

s.362: "Hän oli liian vanha internetiin. Ei niin etteikö hän olisi rakastanut itse ääntä, kyberavaruus kuulosti kakofonialta jolla ei ollut lainkaan alalimiittiä, se soi kuin halvin mahdollinen markkinailveily esitettynä yleisessä käymälässä maantienposkessa. Kaikki maailman äänet. Harsittuina yhteen alimmalla mahdollisella organisaation tasolla. Meissä kaikissa asuva pieni huijari rakastaa internetiä."