Peter Høeg - Norsunhoitajien lapset

Kirja luettu, ei nouse mielestäni Høegin parhaimpien joukkoon. Tapahtumat sijoittuvat Tanskaan, päähenkilöinä pappisperheen kolme nuorta ja tarina kerrotaan nuorimman 15-vuotiaan Peterin näkökulmasta.  Jotenkin tuntuu, että kirjailija ei ole osannut päättää, minkälaista kirjaa ja kenelle hän kirjoittaa.  Sävy on selvästi erilainen - kepeämpi - kuin aiemmissa kirjailijan kirjoissa.  Tunnelma on pääosin nuorten seikkailukirjoja muistuttavaa ja sanailu nokkelaa.

Tyypilliseen pohjoismaalaiseen moderniin tapaan kirja esittelee ihmisten diversiteettiä ja suvaitsevaisuuden teemoja jotenkin niin ylitsepursuavasti, että tarinan uskottavuuskin jo vähän kärsii. Pidin kuitenkin kirjasta, koska siinä oli muutamia erittäin mielenkiintoisia ajatuksia, joita jäin pohtimaan. Keskeisin niistä oli Ovi. Ovi, joka johtaa ihmisen vapauteen (rauhaan), pois siitä huoneesta, jossa hän on itse itsensä vankina.

S. 18: "Ennen kuin aloitan, minun on kysyttävä sinulta yhtä asiaa. Kysyn, muistatko omasta elämästäsi tiettyjä hetkiä, jolloin olet ollut tosi onnellinen. Et vain tosi iloinen. Et vain tosi tyytyväinen. Vaan niin onnellinen, että kaikki oli sinä hetkenä totaalisen ja täysin sataprosenttisen täydellistä."
...
"Jos muistat yhden ainoankin sellaisen hetken, tai vielä parempi, useita, pyydän sinua ajattelemaan niitä. Se on tärkeää. Sillä juuri niinä hetkinä ovi raottuu."

S. 21: "Sinä hetkenä maailma on täydellinen. Ei ole mitään, mitä vielä pitäisi tehdä, eikä liioin ketään, joka tekisi sen, koska ei ole yhtään ihmistä, ei edes minua, on vain kaiken täyttävä ilo. Ja sitä kestää vain silmänräpäyksen ja sitten kaikki on ohi."

Ja kirjan lopusta, s.509: "Tuntuu kuin tähtiä olisi niin paljon, että ne ovat ottamaisillaan vallan. Kuin yötaivas olisi juuri siirtämässä painonsa siltä jalalta, jolla on pimeys, sille joka on tähtien valo.
Minä kiedon käteni yksinäisyyden ympärille, ja vasta nyt huomaan, että hän on tyttö.Ja ensimmäisen kerran koko elämässäni en yritellä lohdutella itseäni torjuakseni yksinäisyystytön luotani."
...
"Se yksinäisyys syntyy siitä että on vankina huoneessa, jonka nimi on minä itse, ja sen minä tajuan nyt ensimmäisen kerran. Että on itse huone vankilassa, ja se huone on aina oleva erilainen kuin kaikki muut, ja siksi se on aina tavallaan yksin, ja se pysyy aina vankilan sisällä, koska on osa vankilaa."