Peter Høegin teos Hiljainen tyttö juuri saatu loppuun ja tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset. Teoksen päähenkilö Kasper omaa erittäin herkän kuulon ja teos pohjautuu pitkälle tämän erikoistaidon hyödyntämiseen. En tiedä olivatko odotukset liian korkealla vai miksi teoksen läpieläminen ei ollut samanlainen nautinto kuin aiempien Høegin kirjojen kohdalla. Jotenkin tästä kirjasta tuli mieleen Jo Nesbø, tosin Høegin tyyli on paljon maalailevampi. Kirjassa oli ehkä pientä yliyrittämisen makua ja vakavaa keskittymistä vaativaa vaikeaselkoisuutta. Kuitenkin pituudestaan huolimatta kelpo kirja.
Pari lainausta kirjasta:
s. 200: "Sinä et puhu ihan nätisti, tyttö sanoi.
Kasper kääntyi häntä kohti.
- Jotta lapset oppisivat tietämään missä kuilu on ja varomaan sitä, hän sanoi, -on pakko viedä heidät aivan lähelle reunaa ja näyttää."
s. 310: " Tänä yönä minä olen valvonut ja rukoillut ja minulle on valjennut ettei viimeinen juna todellisuudessa lähde koskaan. Todellisuudessa me vietämme tavalla tai toisella koko elämämme asemalaiturilla yhdessä niiden kanssa, joita rakastamme."
s.362: "Hän oli liian vanha internetiin. Ei niin etteikö hän olisi rakastanut itse ääntä, kyberavaruus kuulosti kakofonialta jolla ei ollut lainkaan alalimiittiä, se soi kuin halvin mahdollinen markkinailveily esitettynä yleisessä käymälässä maantienposkessa. Kaikki maailman äänet. Harsittuina yhteen alimmalla mahdollisella organisaation tasolla. Meissä kaikissa asuva pieni huijari rakastaa internetiä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti