maanantai 30. syyskuuta 2013

Haruki Murakami - Norwegian Wood

 Jos joku kertoisi minulle tästä kirjasta pintapuolisesti sen juonesta ja tapahtumista, harkitsisin vakavasti, ryhtyisinkö edes lukemaan sitä. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, joten aloitin lukemisen tyhjältä pöydältä, vailla ennakko-odotuksia. En ollut aiemmin perehtynyt japanilaisiin kirjailijoihin, oikeastaan mieleen tulee Junichiro Tanizakin Unien silta, jonka senkin luin jo vuosia sitten.

Kirja oli mielenkiintoinen kokemus, pettävän kevyen pintakuoren alla kulkee syviä juonteita. Kuvaus nuoren tokiolaisen pojan - Toru - elämästä ja ympäröivästä maailmasta. En vieläkään oikein osaa sanoa, miksi pidän kirjaa hyvänä - jos yritän vain luetella muutamia sanoja, jotka siitä nousevat ensimmäisenä mieleen: haikea, nostalginen, vapaus, valitsemisen vaikeus.

Kuten hyvä kirja yleensä, niin tämäkin vie lukijansa toiseen maailmaan. En tarkemmin ryhdy kuvaamaan juonta ja tapahtumia, kukin muodostakoon oman käsityksensä. Kirjaan kannattaa kuitenkin varata aikaa, luulisin, että siitä saisi enemmän irti, jos voisi lukea sitä vähän isommissa paloissa kerrallaan.

Plussana vielä mainittakoon, että kirjan eräässä kohtauksessa pelailtiin koripalloa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti