Paul Auster - Oraakkeliyö

Austerin aikaisempaa tuotantoa, tarina aloittelevasta noin kolmikymppisestä kirjailijasta Stanley Orrista. Kirjan alussa selviää, että Stanley on toipumassa vakavasta sairaudesta ja hänellä on ihana vaimo, Grace, joka on graafikko. Lisäksi avioparin talous on lujilla, koska Stanleyn sairaalakulut ovat pakottaneet heidät ottamaan paljon velkaa. Mukana tarinassa ovat myös kokenut kirjailija, Gracen lapsuudenystävä John Trause ja tämän hunningolle ajautunut poika Jacob.

Toipumisvaiheessa oleva kirjailija ostaa yhdellä kävelyretkistään salaperäisen sinisen muistikirjan salaperäiseltä Mr. Changilta ja yhtäkkiä tarinaa alkaa purkautua muistilehtiön sivuille. Tämä sivutarina - kirja kirjassa - on itse asiassa erittäin kiinnostava ja odotin kovasti, miten kaikki ilmassa leijuvat sivutarinaan ja Stanleylle tapahtuvat mystiset sattumukset lopulta nidotaan yhteen.

Loppu oli pieni pettymys, en ehkä ymmärtänyt sitä symboliikkaa, minkä Auster oli ladannut kirjaansa tai jotenkin se tuntui pakotetulta päättämiseltä, joka jätti kysymykset avoimeksi. Eipä tietysti elämällä yleensäkään ole tarjota vastauksia kaikkiin kysymyksiin.

Lopun lievästä pettymyksestä huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.  Teos oli niin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, että luin sitä välillä hyvin hitaasti, että lukunautinto ei päättyisi liian lyhyeen.

S. 27:
"Toiset sanovat sitä sisäiseksi kipinäksi tai minuuden sisäiseksi valoksi. Jotkut toiset hengen paloksi. Kaikki nämä ilmaukset liittyvät mielikuviin kuumuudesta ja valosta, ja se voima, se elämän ydinosa, jota me toisinaan kutsumme sieluksi, välittyy aina ihmisen silmien kautta. Runoilijat olivat varmasti oikeassa korostaessaan tätä seikkaa. Halun mysteeri alkaa katseesta rakastetun silmiin, sillä ainoastaan niistä pystyy näkemään välähdyksen siitä kuka toinen on."

 S. 50 -51:
"Miten punaiselta veri näytti valkoisessa posliinialtaassa. Miten heleän kirkasta se oli, miten esteettisesti järisyttävää. Siihen verrattuna kaikki muut meistä tulevat nesteet ovat pelkkiä hailakansameita ruiskahduksia. .."Me eritämme syksyn ja talven värejä, mutta suonissamme näkymättömänä virtava aine, joka pitää meidät hengissä, on hullun taiteilijan karmiininpunaista - yhtä hohtavaa kuin tuore punainen maali."

S. 135-136:
"Jos minulle olisi tarjottu tilaisuutta matkustaa ajassa joko eteen tai taakse, en olisi epäillyt hetkeäkään. Olisin käynyt paljon mieluummin elämästä poistuneiden kuin syntymättömien luona. Kun niin monta historian arvoitusta on yhä ratkaisematta, miten kukaan voisi olla miettimättä uteliaisuudesta kihisten, miltä maailma näytti esimerkiksi Sokrateen Ateenassa tai Thomas Jeffersonin Virgianiassa?"