Viime vuoden yksi menestyneimmistä teoksista oli Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, järkälemäinen nuoren sveitsiläisen teos Yhdysvaltain itärannikon kirjallisuuspiireistä. Tästä kirjasta on kerrottu paljon jo eri medioissa, joten en ala tarkemmin kertomaan sen juonikuvioista, jotain kuitenkin.Marcus Goldmann on nuori yhden teoksen julkaissut menestyskirjailija, jolla on suuria ongelmia saada aikaiseksi uutta teosta.Hän vetäytyy yliopisto-opettajansa ja menestyneen kirjailijan Harry Quebertin vieraaksi rauhalliseen merenranta-asuntoon tarkoituksenaan saada siellä taas niinsanotusti runosuoni pulppuamaan.
Pari kuukautta vierailunsa jälkeen valtakunnan ykkösuutisaiheeksi nousee Harry Quebertin pihalta maahan haudattuna löytyneen nuoren tytön ruumis. Ruumis paljastuu paikkakunnalta aiemmin kadonneeksi Nola Kellerganiksi. Ykkösepäiltynä on tietysti Harry Quebert. Tätä Marcus ei tahdoa uskoa, vaan palaa paikkakunnalle selvittelemään tapausta.
Kirja on pitkä, hyvin vetävästi kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Nautin sen lukemisesta, lopussa totuuden selviäminen tapahtuu hitaasti, kerros kerrokselta avautuen.
Muutama päivä kirjan lukemisen jälkeen tosin iski jonkinlainen vasta-aallokko eli tuo loppu alkoi sitä miettiessäni tuntua jotenkin keinotekoiselta ja pitkitetyltä. Tätä reaktiota ei kuitenkaan varmaan lasketa mukaan, koska arvostelun pitäisi luultavasti loppua niihin tunnelmiin, kun kirjan
takakannen sulkee viimeisen lauseen luettuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti