Päähenkilö Tsukuru Tazaki alkaa vajaan parinkymmenen vuoden jälkeen selvittää, miksi hänen parhaat ystävänsä sulkivat hänen yhtäkkiä toveripiirinsä ulkopuolelle.
Selvittäessään tapahtumia Tsukuru piipahtaa Suomessakin tapaamassa yhtä vanhoista kavereistaan. Murakamin Suomi-kuvaus kuulostaa jotenkin epätavalliselta, Helsingin vaikutti sen perusteella yllättävän mielenkiintoiselta kaupungilta, ihan erilaiselta kuin itse sen muistan ;) Myös Hämeenlinnan maalaismaiseman kuvaus voi hyvinkin tuoda Suomeen muutamia japanilaisia turisteja.
Tazaki toteaa Suomen matkansa aikana, että suomalaiset mielellään kertovat elämään liittyviä aforismeja, jopa kyllästymiseen asti. Siitä tulikin mieleeni laittaa tähän yksi, jota tosin ei ollut kirjassa: 'Elämä on kuin golfpallo, sarja kovia iskuja ennen kuin putoaa kuoppaan.'
Vaikka kirja oli hyvä, se ei ollut minusta yhtä taianomainen kuin 1Q84, ehkä enemmänkin Norwegian Woodin tai Kafka rannalla kirjojen tyyppinen. Muutama asia jäi siinä jopa mietityttämään, mutta en ehkä nyt paljasta niitä tässä, että et sinä lukijani menetä pisaraakaan kirjan tehosta. Jotenkin tuo pohdiskeleva ja viipyilevä, elämäntuskaa ihmettelevä tyyli vetoaa kyllä minun hyvin.
S.234:
"Ihmisen sydän on yölintu. Se odottaa hiljaa jotakin ja hetken tultua lehahtaa suoraan minne pitääkin."
S.236 Suomen valoisasta yöstä:
"Valo hiipi kuitenkin jostakin sisään kuin vanha muisto, jota ei saanut pyyhittyä pois."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti