maanantai 24. helmikuuta 2014

Umbert Eco - Prahan kalmistot

Kirja on nyt luettu, aikaa sen lukemiseen meni aika paljon ja paikka paikoin vaikeaakin luettavaa. Kääntäjä on varmastikin joutunut koville tämän teoksen kanssa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Eurooppaan, kansannousujen, vakoilun - ja vastavakoilun, todellisuuden väärentämisen ja kansojen mielipiteiden manipuloinnin maailmaan. Päähenkilöitä on kaksi lakimies, väärentäjä, mielipiteiltään joustava Simonini ja hänen alter egonsa apotti Dalla Piccolo. Päähenkilö vihaa sujuvan tasapuolisesti lähes kaikki kansoja ja kansanryhmiä, pelkää naisia ja vaihtaa sujuvasti palkanmaksajaansa hengissäpysymisen takaamiseksi.

Eco kuvaa hyvin monivivahteisesti, kiehtovasti ja ilmeisesti myös historiallisen tarkasti senaikaisia oloja, valtioidenvälisiä suhteitä ja poliittisia juonitteluja. Tässä mielessä kirjan tunnelmasta tuli heti mieleen Sebaldin teokset, etenkin Austerlitz. Päähenkilöt juonittelevat ja väärentävät todellisuutta ja manipuloivat keksityillä tarinoilla ihmisten mielipiteitä, milloin vapaamuurareita tai temppeliherroja, milloin eri uskontoja - etenkin juutalaisia kohtaan. Teoksen lopussa Eco vetää vielä aika selvän yhteyden näistä kuvitteellisista sepityksistä antisemitismin pohjana 1920-luvulle ja siitäkin eteenpäin; aika karmivaa luettavaa.

Päähenkilön isoisä jakaa oppiaan pojanpojalleen, s.66:
"Ihmisen ei ole hyvä olla liian vapaa, eikä hänen ole hyvä omistaa kaikkea tarvitsemaansa."...
"Ihmistä ei voi jättää omiin oloihinsa, hän on liian paha ollakseen vapaa. Sen vähäisen vapauden, minkä hän tarvitsee on tultava hallitsijalta."

Päähenkilön pohdintaa sodanmerkityksestä, s. 161:
"Olen kuullut, että maapallolla elää yli miljardi ihmistä. En tiedä, kuinka se on saatu lasketuksi, mutta kun kiertelee Palermon kaduilla, niin ymmärtää, että meitä on liikaa ja tallaamme jo toistemme varpaille."..."Sodat ovat tehokkain ja luonnollisin keino suitsia ihmiskunnan kasvua. Eikö sitä ennen vanhaan tavattu sanoa sotaan lähtiessä, että se on jumalan tahto? Mutta täytyy löytää ihmisiä, jotka haluavat sotia. Jos kukaan ei halua sotia, kukaan ei kuole, Joten sodat olisivat turhia."

Apotti Boullan puolustautuu päähenkilölle, s.382:
" "No", hän vastasi, "salatieteiden maailmassa hyvän ja pahan raja on hiuksenhieno: se, mikä on yhdelle hyvä, on toiselle paha. Toisinaan - näinhän on vanhoissa saduissakin - haltijattaren ja noidan ero on vain iässä ja viehättävyydessä." "

Venäjän salaisen palvelun päällikkö, s. 403-404:
"Vihollista tarvitaan antamaan kansalle toivoa. Joku on sanonut, että isänmaallisuus on roistojen viimeinen turvapaikka: ihminen, jolla ei ole moraalisia periaatteita, verhoutuu yleensä lippuun, ja äpärä vakuuttelee sukunsa puhtautta. Kansallinen identiteetti on perinnöttömäksi tehtyjen viimeinen oljenkorsi. Mutta identiteettimme perustuu vihaan, vihaan sellaista kohtaan, joka ei ole samanlainen. Siitä syystä vihaa tulee viljellä kansalaisintohimona. Vihollinen on kansojen ystävä. Tarvitaan aina joku jota vihata, jotta voisi tuntea löytäneensä syyn kurjuuteensa. Viha on aito alkukantainen intohimo. Rakkaus on epänormaali tila. Juuri siitä syystä Kristus tapettiin: hän puhui ihmisluontoa vastaan. Ei kukaan voi rakastaa ketään koko eläämänsä - tuo mahdoton toive johtaa aviorikokseen, äidinmurhaan, ystävän pettämiseen... Sen sijaan jotakuta voi vihata koko elämänsä. Kunhan täm vain on alati läsnä ruokkimassa vihaamme. Viha lämmittää sydäntä."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti