Venematkalla juttelin saksalaisen tyttärensä kanssa sukeltavan miehen kanssa sukelluksesta. Hetken keskustelun jälkeen mies kysyi minulta - ääntään hieman vaimentaen - 'Is it true that I love you is in finnish Minä rakastan sinua'. Kerroin , että näin on, jonka jälkeen hän vielä kysyi eikö ole niin, että suomalaiset sanovat sen vain silloin, kun todella tarkoittavat sitä. Myönsin hänen olevan oikeassa ja lisäsin vielä, että jokainen suomalaimen saa sanoa sen vain neljä kertaa elämänsä aikana. Jälkikäteen ajateltuna siinäkin saattaa olla pari kertaa liikaa.
Mietin vielä, että tuon kysymyksen takana on oikeasti joku tarina, joten aivojen uteliaisuus- ja mielikuvituskeskus aktivoitui välittömästi. Saattaa olla kyseessä Titanic-luokan kadotettu romanssi tai sitten vaikkapa kokkikursilla esitetty lausahdus 'Minä pakastan sieniä'.
Mutta takaisin asiaan. Ensimmäinen sukellus Markon kanssa - meitä oli neljä kaikenkaikkiaan - vei meidät aina kapeaan luolakäytävään, johon mahtui yksi peräkkäin. Kun luola tuli liian ahtaaksi käännyimme siten että kaksi muuta kyyristyivät pohjaan ja uimme heidän ylitseen. Kävimme haukkaamassa henkeä pareittain pienessä kammiossa, jossa oli ilmatilaa. Aika jännittävää, selvisi ainakin, että minulla ei ole klaustrofobiaa.
Melkein tunnin sukelluksen jälkeen tavernaan tuhoamaan pieni omeletti kolmen saksalaisen sukeltajan kanssa. Anja, joka oli seuraavassa sukelluksessani minun parini ja saksalainen Sveitsissä asuva nuoripari, joista mies oli katsojana ja nainen aloitteli sukeltamista.
Toinen sukellus Alikon ja Anjan kanssa oli aivan mahtava, hienot jylhät maisemat ja paljon kaloja. Aivan mahtava kokemus, kuten koko päivä, yhteensä lähes kaksi tuntia tehokasta sukellusaikaa.
Illalliseksi pizza viereisessä ravintola Levantessa. Erittäin hyvää. Uni kohtasi taas väsyneen kulkijan kesken jalkapallopelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti